lauantai 7. syyskuuta 2013

Linkkaa blogisi

Iltojen ratoksi voisin selailla teidä blogeja jos löytäisin uutta luettavaa ja salaam syssyyn voisin arvostella viisi mieluisinta blogia, eli eikuin linkkailemaan! :)


perjantai 6. syyskuuta 2013

Football game







Oltiin pelissä mun yhden kaverin kanssa, josta on tullut mulle hyvä kaveri jo näinkin lyhyessä ajassa. Uskon, että mulla tulee olemana hauskaa tämän kamun kanssa niinkuin tänäänkin oli!! Sanger muuten voitti pelin yli voimasesti vaikka itse en tajunnut koko pelistä yhtään, mutta hurrasin vaan sillon kun muutkin meidän koululaiset:D Pelin jälkeen haettiin drinksut Sonic nimisestä kahvilasta, itse oikein repäsin ja maistoin jotain uutta. Tällä kertaa spritea mansikoilla, nam!

torstai 5. syyskuuta 2013

Miltä näyttää mun arkipäiväni?

 Mun päivä alkaa aina herästyskellon sointiin, joka soi 6:05. Kuvasta huomaattekin, että aamusinkin on lämmin, mutta olen kai jo liikaa tottunut kuumuuten, että oli pakko kiskoa takki aamulla päälle!

 Meikit vedän naamaan noin kymmenessä minuutissa. Mun meikki näyttää todella simppeliltä, kulmakynää,meikkivoidetta,aurinkopuuteria sekä ripsaria (+kajaalia)
 Kello alkaa häämöttää jo varttia vaille seitsemään ja vetäsen pikaisesti naamaan muroja sekä kahvia!

Mun asu näyttikin tänään tältä!


 Pari minuuttia vaille seitsemän kävelen tienposkeen odottamaan bussia ja Boss tuttuun tapaan tulee odottamaan bussi mun kanssa ja Boss odottaakin muuten tasan niin kauan tienposkessa, että mä olen bussissa :D

Koulua mulla oli ihan normaalisti ja siellä en viitsi kuvailla, kun en ole varma niistä säännöistä, kun siellä ollaan niin tarkkoja kaikista!
 Koulusta olen kotoa siinä viiden aikoihin ja puoli kuuden aikaa mennään aina talliin. Mä hoidan aina pikku tallin, jossa asuu Wes, kolme vauvaa sekä uusin heppa, joka on kyllä periatteessa vanha jo, mutta tuli tänään takaisin, kun vietiin sitten taas eilen yksi lainatamma takaisin kotiinsa niin saatiin talliin tilaa tälle hepalle! Etualalla näettekin Wesin ruoka!


 Sitten lähdettiinkin yht'äkkiä kauppaan, kun tajuttiin ettei ole mitään ruokaa eikä ole muroja ja maitoa mulle aamuksi! Samalla käytiin One Dollar nimisessä kaupassa ja sieltä mulle tarttui nuo mukaan mitä tarvitsen paitsi tuo Trail Mix pussi. Viikonlopun aikana olisi tarkotus mennä kaupoille paremmin sekä hakemaan mulle puhelin, jee !



 "shoppailun" jälkeen mentiin kaupunkiin syömään ja itse valitsin sieniä sekä lihaa, oi nam kun olikin hyvää!!

Yleensä kyllä ratsastan joko heti ruuan jälkeen tai sitten illalla seitsemän aikaa kun aurinko alkaa laskea, mutta nyt Wes pitää parin päivän loman, kun on ollut sen verran raskasta sille ja tänään saapui myös sille enkkusuitset vihdoin joita menen testaamaan joko huomenna tai lauantaina. Wes tarvitsisi vielä saada rekisteröityä (meiltä puuttuu sen paperit sen vanhoilta omistajilta) , jotta saadaan se ilmoitettua kisoihin! Kengätkin kyllä se tarvitsisi tässä parin viikon sisällä sekä uuden huovan...

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Vaihto-oppilaaksi?

Miten, miksi ja kuinka.

Ihan ensimmäiseksi sinun tulee miettiä, että tuletko pärjäämään vuoden ilman vanhempiasi sekä niiden tukea? En itse usko, että kieli tulee olemana kenellekään ongelma, kun enhän mäkään ollut hyvä englannissa, kun Suomesta lähdin, mutta nyt jo parin viikon kuluessa mun englannintaito on parantunut huomasti, vaikka olenkin ymmärtänyt tosi hyvin englantia, mutta sen kirjoittaminen sekä puhuminen on ollut mulle se ongelma. Nyt täällä ollessa, kun on ollut pakko tehdä molempia, jotta pystyn juttelemaan kavereilleni täällä sekä kasvotuste ja toistaiseksi myös facebookissa (mulla ei ole vielä puhelinta ja liittymää täällä). Jokainen, kun ulkomailla haluaa saada uusia ystäviä, kun lähtö vaihto-oppilaaksi on kuin uusi elämän alku. Siksi onkin tärkeää muista ettei ota liian usein yhteyttä vanhempiisi Suomeen eikä päivittäin suomalaisiin kavereihin, tottakai heitäkin pitää muistaa, mutta ei koko aikaa, kun silloin jatkatte vanhaa tuttua ja turvallista elämää ettekä ota uusia haasteita vastaan ulkomailla.

Toinen  asia, jonka ottaisin isosti huomioon on sinun oma luonteesi. Oletko ulospäin suuntautuva vai viihdytkö vain omissa oloissasi. Omasta mielestäni sellaisen ei kannata lähteä vaihto-oppilaaksi, joka ei uskalla avata suutaanja puhua. Kavereiden saamisen takia sun on puhuttava vaikka varsinkin amerikkalaiset tulevat suurinpiirtein juosten vastaan kysymään oletko uusi täällä ja mistä päin olet kotoisin. Tällä kertaa jenkkejä ainakin kiehtoi Suomi ja olenkin sitä opettanut uusille ystävilleni täällä, jopa muutaman kerran olen kysynyt opettajalta tai ystävältä suomeksi ja ihmetellyt mikseivät he vastaa, kunnes olen tajunnut, että sanoin suomeksi. Tämäkin on täysin normaalia, että kielet menevät sekaisin ja sitten sua pelottaakin taas avata suusi, kun pelkäät sanoavasi vahingossa suomeksi.

Jotkut katsovat myös tarkkaan todistuksesi - INTO ei kylä halua kuin peruskoulun todistukset, mutta kuitenkin jos sulla on suunnitelmissa tai haluat vaihto-oppilaaksi niin muista opiskella niin sulla tulee olemaan kohdemaassasi helpompii. Itse tosin tein juuri tämän virheen, että jätin lukion aivan heitteille Suomessa ja nyt joudun tekemään täällä enemmän töitä, mutta en silti niin ettei muuta aikaa jäisi. 

Seuraavaksi sun on hyvä alkaa vertailemana järjestöjä, että mikä sopii sun budjettiisiisi sekä minkälaisen vuoden haluat, esimerkiksi haluatko olla koko vuoden samassa perheessä - kuten minä tai vaihtaa perhettä pari kertaa vuoden aikana - kuten Rotary niminen järjestö. Eri järjestöt tarjoavat erillaisia mahdollisuuksia ja niitä onkin aivan joka lähtöön ja varmasti joku sopii. 

Sopivan järjestön löydettyä sekä mietittyä tarkasti asiaa on aika lähettää hakemuksia järjestölle sekä päättää kohdemaa tai oikeastaan toivoa sitä järjestöltä mikäli vain olet saanut kutsun haastatteluun sekä läpäissyt sen eli sinut on hyväksytty heidän vaihto-oppilas ohjelmaan, että minne maahan haluat. Joidenkin järjestöjen kautta saatta toivoa vielä osavaltiota, itse en kyllä tätä täyttäisi, sillä tämähän on seikkailu, eikä mikään tuttu matka tuttuun paikkaan.


-Millaista ruokaa siellä on (terveellistä?) ja mihin aikoihin syöt siellä? 
 Ruoka on juuri sellaista, kun haluat syödä. Mun perhe syö onneksi suht terveellisesti. Perunoita, salaattia, lasangea, mutta tietysti joskus myös kaikkea herkkua. Mä syön itse aamulla ennen koulun alkua aamupalan kuuden aikaa ja sitten koulussa yhden aikaa yleensä salaattia sekä sitten illalla perhene kanssa kotona
-Joudutko suomentamaan jotain esim. läksyjä ja kuinka paljon siellä annetaan kotitehtäviä? 
Joudun aika paljonkin suomentamaan asioita ja käytänkin google kääntäjää sekä sanakirja.orgia koko ajan koneella päällä joiden kanssa käännän asioita.
-Onko sulla yhtään ongelmia koulussa? (Löydätkö luokat, ymmärrätkö mitä opet puhuu? jne..) 
Ekana päivänä olin täysin hukassa, mutta menee kysymään niin sua autetaan suurinpiirtein koko päivän!
-Kuinka usein siellä pidetään kokeita? 
Meidän koulussa ei pidetä kokeita :)
-Saatko hyppiä esteitä tai lähteä maastoon ratsastamaan? 
Maastoon saan mennä jos joku on mukana ja hypätä en saa, kun Wes on PSSM positiivinen ja muut hevoset on länkkäreitä ja näyttelyhevosia
-Saako päättää mihin osavaltioon menee? 
Toivoa sai, mutta en toivonut mitään
-Miten pärjäsit lentokentällä? Oliko siellä joku auttamassa vai menitkö ihan yksin? 
Iha yksin olin ja pärjäsin hyvin kaikkialla on viittoja sekä orientaatioleirillä opetettiin kaikkea
-Miten saat rahaa sinne? Lähettääkö sun vanhemmat sulle vai otitko ihan vain mukaan?'
Vähän otin mukaan, muuten vanhemmat siirtää mun tilille. 

tiistai 3. syyskuuta 2013

Ensimmäinen pelottaa -tunne

Eilen ilalla ennen nukkumaan menoa alkoi päässä liikkumaan asioita Suomesta sekä kodista, kun katselin  kuvia illan iloksi kun ei edes väsyttänyt vielä ja pisteenä i:n päälle vielä salkkarit. Salkkareita olen katsonut jo tulostani asti ja nyt alkaa ola jaksot loppua youtubesta ja jotenkin outo tunne tuli eilen kurkkuun, ihan kuin olisi halunnut itkeä ja sama tunne on nytkin tätä tekstiä kirjoittoittaessa, mutta tiedän, että purkautuminen auttaa aina. Asioita ei kannata koskaan pitää sisällään. Silti en missään nimessä haluan kotiin täältä. Tiesin jo lähtiessäni, että vuodessa tulee olemaan vaikeita päiviä ja sitä sanottiin meille orientaatio leirilläkin, että ekat pari viikkoa tulee olemaan ne pahimmat, kun ei tunne ketään ja rutiini on aivan eri kuin on tottunut kotona. Aikaero o monille ja ainakin mulle ollut tosi vaikea. Suomeen on kuitenkin kahdeksan vai yhdeksän tuntia ja sitten vielä kouluun on herättävä niin aikaisin, ja kun ei ole edes tottunut siihen vielä. Aikaero + tottumattomuus heräämisiin niin tuloksena ei voi ola kovin hyvä ja itsekin sen tajuan, tietenkin. 

Ehkä oudointa on se, että en tiiä minkä takia mulla on alakuloinen olo täällä, koska en niinkää sanoisi kaipaavani kotiin enkä Suomen muutenkaan vaikka tämä ilmasto onkin täällä raskasta ja vaikeaa, kun ulkona ei vaan kerta kaikkiaan pysty olemaan kuin vain pakolliset asiat käy ulkona hoitamassa ja tulee sitten heti takaisin sisälle, kun luulee lähestulkoon kuolevansa lämpohalvaukseen. Perhekin on hyvä, eikä mulla ole mitää pelkoa heidänkään suhteen. Kaikki ehkä on vain niin erillaista ja tuntematonta, että tää outo tunne tulee päällimäiseksi, mikä on normaalia, mitä olenkin toistanut jo moneen kertaan tässä tekstissä sekä päässäni. 

Ehkä yritän ratkaista tilanteen vain pitkillä päikkäreillä.. 

maanantai 2. syyskuuta 2013

The Reichert













Ensi viikonloppuna ehkäpä pakataan joku mukaan, arvaatteko kuka ja miksi?

sunnuntai 1. syyskuuta 2013