maanantai 7. lokakuuta 2013

Villivarsa [kuvapostaus]

1

2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
MIKÄ KUVISTA OLI SUOSIKKISI?

ps. kisatakki sekä uusi satula tulossa ;)

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Nyt kuuluisat blogi arvostelut

Tämä teksti on kirjoitettu n. kuukausi sitten, mutta päätin ajastaa tämän tähän väliin, kun ollaan matkalla Tulsaa hevoskisoihin, joissa vietetään neljä päivää ja näin blogi ei vietä hiljaiseloa!  Ensinäkin mun siis piti julkaista tää postaus ensin viikko sitten, mutta mun kone sekoilee eikä antanut mun tehdä mitään tämän kanssa. Pahoin pelkään, että kohta on koneen vaihto edessä sillä tää sammuilee jatkuvasti ihan yhtäkkiä. Toivottavasti nyt tän vuoden kestäis vielä..Miettisinkin, että pitäiskö mun alkaa kirjoittaa postauksia englanniksi myös tai yrittää kertoa samat asiat hieman tiiviimmin kuin suomeksi. Miltä kuulostaa? Ainiin jos nyt vielä mainittakoon, että missasin eiliset homecoming tanssit, arvaatkaa ärsyttääkö. Olin siis laittautunut ja kaikkea, odottelin vain kaveria hakemaan, mutta sitten hän soitti, että auto hajosi ja odottaa hinauspalvelua tienreunassa. ARGH.  Tilasin eilen myös pari pakettia tulemaan, sillä täällä alkaa kelit viilenemään, eilenkin oli vain 22 celsiusta ja mulla ei ollu takkia tai muitakaan lämpiä vaatteita niin hevoset ruokin Mistyn (hostäiti) takki päällä, onneksi multa löytyy yhdet lökärit sentään! Huomenna jatkuu vielä "viikonloppu" silllä on Columbuksen päivä tai jotain sen suuntasta! Pienet välikuulumiset tähän väliin ja huomiseksi yritän keksiä jonkin näköistä postausta, kenties jo uudesta (mahdollisesta) harrastuksesta! 

Valitetavasti tähän tuli niin vähän blogeja en halunnu toistaa samoja blogeja kerta toisensa jälkeen, joten tässä kaksi lempiblogiani näistä sekä päälle pieni arvostelu. (banneria klikkaamalla pääset blogiin)

what makes me wanna live - ronski 

What make me wanna live - blogin kirjoittajan kirjoittamistyyli miellytti mua sekä mua kiehtoi piristävät kuvat sekä vaihtelevat hevoset. Vaikka banneri ei omaan mieleen mielytä niin kattava selitys kirjoittajasta sekä kiva tausta korvaa sen. Erikoispostauksiakin tästä blogista löytyy mukava määrä, koskaan ei tietysti voi sanoa, että niitä olisi liikaa ;) 
IGJAR
 Walking Mermaid 
Walking Mermaid - blogin kirjoittaja on mulle kyllä mulle tuttu. Anna on mua vuoden vanhempi, joka oli viime vuonna vaihdossa Jenkeissä ja itse haen melko paljon "apua" Annan blogista vanhoista teksteitä pahan paika tullen. Anna kirjoittaa kivalla tyylillään sekä blogi sisältää paljon hyvälaatuisia kuvia, joita ihailen! Anna vuokraa myös suomenhevosta nimeltä Sälli ja kuulemmekin ratsastuksista blogissa. Esittelysivuja jäin kaipaamaan tästä blogista sillä tuntemattomien on vaikea pompata kelkkaan tietämättä kirjoittajasta mitään.

lauantai 5. lokakuuta 2013

Minä

Millainen ihminen täällä ruudun takana sitten on?



Sanoisinko itsepäinen ja jääräpäinen maalaisflikka, joka rakastaa eläimiä, juhlimista, urheilua sekä shoppailua. 


Haaveilen usein asioista enkä yleensä osaa toteuttaa näitä asioita, mutta talvella otin tuumasta toimeen ja hain vaihto-oppilaaksi ja nyt ollaankin oltu jo melkein kaksi kuukautta Texasilainen.


Olen ihmisenä itsepäisyyden lisäksi ystävällinen (ainakin niille, jotka on mulle) sekä sosiaalinen ja voisinkin sanoa, että puhuminen on melkei mun lempipuuhaa. Pidän kirjoittamisesta sekä ehkä hieman itsekkäästi ajateltuna pidän siitä, että saan kertoa miten mun päivä meni ja minkälaiset fiilikset mulla on. En todellakaan pelkää olla itseni,  se ei pelaa, joka pelkää.


Mahtavinta elämässä on kokea uusia asioita sekä luoda muistoja, jotka muista vieläkin, kun istut kiikkustuolissa miehesi kanssa. Siksi kutsunkin itseäni yllytyshulluksi, joka lähtee lähes tulkoon joka paikkaan mukaan kunhan kysyy. Hyvä esimerkki oli kesällä viikon reissu Ruotsissa hyvän kaverini kanssa, jonne lähdin päivän varotus ajalla.

I miss u 


Vaikka olenkin rämäpää sekä huoneeni näyttää aivan katastrofisen kamalalta usein niin silti pidän itseäni perfektionistinä aika monessakin asiassa, mutta olen ihan hirveän huono saapumaan paikkoihin oikeaan aikaan, mutta kylläkin saavun aina aivan liian ajoissa. Kuten ekana päivänä koulussa olin 40 minuuttia ennen, kun hätäilin, että myöhästyn. 

Olen tähän astisen elämäni aikana kokeillut erillaisia urheilulajeja sekä ehkä hieman omia rajojani monessa asiassa. Kuitenkin hevoset on pysyneet mun elämässä 11 vuotta ja viime vuonna innostuin saliurheilusta ja nyt onkin tavoitteena treenata näkyvät lihakset. Amerikassa olessa tämä projekti joutuu jäihin kunnon salin puututta, mutta sen tilalle saapuu jokin muu urheilulaji, jonka paljastan myöhemmin.


NYT TULIKIN OIKEI OLAN TAKAA KUVIA ITSESTÄNI. OLITTEKO KUVITELLEET MUT TÄLLÄISEKSI?

HAASTE


Kiitos haasteesta Sofia!

5 asiaa joita tarvitset päivittäin:
Ruoka
Puhelin
Urheilu
Salatut Elämät


 5 kirjaa joita suosittelet:
Aamunkoi (en oo lukenut muita sitten vuosiin)

 5 materialistista joululahjatoivetta: 
Uusi objektiivi
Kameroille jalustat
Lisää palasia mun koruun
kello


 5 paikkaa jossa haluaisit käydä: 
(oon käyny näis kaikissa, mutta haluan uudelleen)
Espanja
Italia 
Saksa


 5 adjektiivia jotka kuvaavat sinua:
Luotettava
Herkkä
Lyhyt hermonen
Äkkipikanen
Itsepäinen

 5 elämänohjetta jotka antaisit muille:
Elä niinkuin päivä olis viimeinen
Toteuta unelmat
Uskalla itkeä ja olla surullinen
Hae kokemuksia
Ole ystävällinen


perjantai 4. lokakuuta 2013

PSSM- positiivinen hevonen

Huomatkaahan, että nämä tavat ovat todettu hyväksi Wespukalle, mutta joidenkin muiden voi olla pahempia/helpompi!

Mikä se on ja miten se vaikuttaa jokapäiväiseen elämään?  PSSM  on toisinsanottuna Polysaccharide Storage Myopathy. PSSM alkaa usein oireilemaan ekan kerran 2-3 vuotiaana, mutta poikkeuksiakin löytyy, että milloin se alkaa, esimerkiksi Wespukka sai ekan kohtauksensa ollessaan 8 - vuotias takana estehevosen ura, mutta PSSM puhjettua, joka useinmiten on geeniperäinen varsinkin 1 tyyppi, joka Wespukalla siis on. PSSM on siis lihasperäinen sairaus, joka aiheuttaa pahaa lihaskramppia sekä lihasten nopeaa surkastumista.


PSSM positiivisen hevosen ruokinta on melko tarkkaa. Ruuan tulee olla korkea rasvaista, mutta ei saa sisältää paljoa sokeria sekä ruuan vastapainoksi hevosen pitää liikkua päivittäin vähentääkseen riskiä, että hevonen saisi kohtauksen. 

Parashan olisi PSSM- positiivisille hevoselle, että se saisi olla pihatossa ja sen lisäksi joku vielä liikuttaisi sen! Liikuttaessa ratsastajan pitää tarkkaile hevosen käytöstä, sillä tämän tyyppinen hevonen ei "saa" ravata vaan sen pitää mennä jogia eli hidasta ravia. 10-20 minuuttia "oikeeta" ravia voi puhkasta kohtauksen. Laukkaa suositellaan vain 1-2 kertaa viikossa, sillä laukassa hevonen joutuu käyttämään takajalan lihaksia enemmän kuin ravissa ja PSSM on enemmänkin takapään sairaus.



HERÄSIKÖ JOTAIN KYSYMYKSIÄ KOSKIEN PSSM SAIRAUTTA? 

torstai 3. lokakuuta 2013

Stop and stare

Flunssassa ollaan, mutta pakko oli kouluun tulla, kun huomenna testi ja olen pihalla tästä aiheesta aivan kokonaan, mutta huomasin sen olevan suuri virhe tulla kouluun. Flunssa vaan pahenee ja montaa tuntia en yöllä nukkunut edes, kiitos koirien sekä nuhan!

Ehkä voisin väsymyksen piikkiin laittaa mun fiiliksenkin, joka alkoi kyllä jo eilen. Eilen illalla suihkussa meitein juuri samaa asiaa, kun äiti aikoinaan ollessaan vaihdossa, "oikeasti olen täällä vielä kahdeksan kuukautta". Mutta samaan aikaan tajusin, että oon ollut melkeen kaks kuukautta täällä jo, mihin tää aika on mennyt? Koulupäivät menee oikeesti tosi nopeesti aina, mutta ruokalailussa tulee aina vähän sellanen yksinäinen fiilis, vaikka istunkin kavereiden kanssa ja juttelen heidän kanssa, mutta heidän kanssa en muuten liiku tai juttele, ainoastaa ruokailussa. Yritin sitä vaihtaakin, mutta en saa vaihdettua sitä ennen joulua, kyllä mä kestän. Eikä taida olla niinkään kestämistä, kai?

Onhan se hienoa, että mulla on jo tietyt rutiinit. Koulusta kotiin, ratsastamaan, ruokkimaan hevoset ja nukkumaan. Ehkä kuitenkin kaipaisin vaihtelua, en valita. Jokaisella ei edes ole mukavaa ja venyvää perhettä saatika mahdollisuutta lähteä vaiho-oppilaaksi. Kiitollisuudessa elän mun molemmille perheille.

Talliin mennessä tuun jotenkin aina vaikka kuinka huonolla tuulella oisin niin iloseksi. Kuka nyt voisi olla surullinen tai vihainen kun sun luokse saapuu ihana hevonen joka painaa päänsä sun syliin? Taikka varsa, joka ei anna kiinni, mutta saapuu sun luokse silti.



Well, I won't give up on us

Even if the skies get rough
I'm giving you all my love
I'm still looking up

tiistai 1. lokakuuta 2013

Mun maanantai päiväni - video

Pahoittelut mun enkkulässytyksestä :D


Joku tarkkasilmäinen varmaankin löysi visaan oikeaan vaustauksen, uuden hevosen. May on siis "pelastettu", jonka näkee nykyään sen ulkomuodosta. Alla kaksi vertauskuvaa..

Haluatteko useamminkin tälläisiä "visoja"?
May vuosi kaksi sitten

May ekaa päivää meillä
Video on siis kuvattu puhelimella ja alkuun kuvasinkin väärinpäin puhelimen kanssa. Kiinnostaako teitä useamminkin katsoa tälläisiä videoita tai kiinnostaako yli päätään videot?