Kahdeksan tuntia aikaa herätykseen ja varusteet pesemättä enkä oo suihkussa käyny vielä. Viimeistelytreeni meni kaatosateessa jolloin Wes on ihan kahjo. No me lähdetään kisoihin kokeilee onnea uuden satulan kanssa!
perjantai 18. lokakuuta 2013
torstai 17. lokakuuta 2013
Pari videota lisää
Ja sitten vielä meidän eka kouluprojekti, toista tehdään parhaillaan ja koko ajan kehitytään näyttelemisessä sekä kuvaamisessa sekä tietysti editoinnissa!
tiistai 15. lokakuuta 2013
huhhu
Ps. mun kuvaa painamalle sivupalkissa pääsee esittelysivuille -->
Elossa ollaan ja nyt alkaa blogin ulkoasukin olla ok kunnossa, jälleen kerran voin kiittää Annia (Klik) bannerista.
Tosiaan viime viikon elin vähän kuollutta elämää sekä blogissa, että oikeessakin elämässä. Sinä aikana ei mitään kummoista oikeastaan tapahtunut ainut mikä on ehkä mainitsemisen arvoista on se, että meille tuli lauantaina uusi koira, mutta sunnuntaina meidän yksi koirista kuoli ja se me haudattiinkiin takapihalle sunnuntai iltana. Tästä me vähän vitsailtiinkin mun hostsiskon kanssa, että kun tuun takasin ja kaverit kysyy, että mitä tein vuoden aikana niin vastaan vaan, että kannoin jotain huovan sisällä ja se haudattiin, mutta en saa kertoa, että mikä se oli.
Yritän siitä saada joku päivä kameran kanssa kuvia, mutta nyt on satanut pari päivää niin en ole ulos kameraa raahannut. Tää sade osui muuten niin huonolle viikolle, kun jos sataa torstaihin saakka niinkuin on luvattu niin kentälle ei pääse ennenkuin vasta sunnuntaina tai vasta maanantaina ja ollaan kisoihin menossa lauantaina, että taitaa mennä niin, että lahjattomat treenaa!
Voi olla, että jotkut muistaa, kun mainitsin jossain postauksessa uudesta harrastuksesta, mutta se nyt siirtyy joulun jälkeen sillä pesäpalloa ei ole kuin vasta joulun jälkeen, kun lämpötilat laskee, että pystyy pelaamaan koulun jälkeen.
Oon ihan unohtanut mitä kaikkea on tapahtunut ja mistä asioista teille kertoisin ja mulla on tietokoneessakin vain 9 prosenttia akkua jäljellä, enkä jaksa laturiin viedä, joten ei aikaakaan ole enää muistella asioita. Melko hätäisty postaus etten sanoisi, mutta ilmotimpahan itsestäni ja samalla annan teille puheenvuoron ja pyydänkin teiltä postaustoiveita.

ONKO NÄMÄ PIKAISESTI HUTAISTUT POSTAUKSET IHAN TURHIA VAI KELPAAKO TÄLLÄISETKIN PAREMMAN PUUTTUESSA?
maanantai 14. lokakuuta 2013
Ostoksia
sunnuntai 13. lokakuuta 2013
puhelinkuvia
![]() |
| 1. Maistoin ekaa kertaa hot pocketia 2. paras kuva haha 3. ufo tarhassa |
![]() |
| 1. maailman tyhmin koira part 1. 2. uusi koira 3. pari päivää sitten ennen koulua 4. värjäsin juurikasvua pois 5. pennut on suloisia |
![]() |
| 1. tyhmä koira part 2. 2. hali 3. yks ilta oli tosi kaunis |
![]() |
| 1 & 2. tyhmä koira part 3 & 4 3. ennen koulua |
![]() |
| 1. Lacey ja mä limulla 2. cosmo <3 3. kynteni, ah |
![]() |
| 1. kaverilla oli synttärit ja sen äiti toi meille palan kakkua 2. yritin ottaa wespukasta kuvaa mut toinen oli vähän linssilude 3. meen talo ja Barryn rekka |
![]() |
| 1. salkkarit (<3) ja liikaa läksyjä 2. hahah paras |
eilen oli myös tornado näkyvissä itse en tajunnut ottaa ees kuvaa, katsoin vaan ihmeissäni. Yritän löytää jos joku olis lisännyt instagrammii kuvan siitä! ps. mua kannattaa seurata instagrammissa, lisään usein kuvia (kaisukki)
perjantai 11. lokakuuta 2013
En mä vaan tiiä - video
Kaikki hyvin taas ja jaksan potkia eteenpäin. Ei tarvii huolehtia enää ja haluan taas jatkaa elämää täällä.
tiistai 8. lokakuuta 2013
Kamala päivä
Joka paikkaan sattuu, maha on kipeä, päätä särkee. Itkettää. Nyt haluisin vaan kotiin..
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)