torstai 7. marraskuuta 2013

matearilismi onnellisuus

Ihan ekaks Pastoreilta on tullut reilu kuukausi sitten ulos uusi biisi ja en tajua miksen oo tätä aikasemmin löytänyt, mutta yhtä hyvää kamaa silti niinkuin aina ennenkin <3




Hollister toppatakki

Halvimmat aurinkolasit ikinä

liian hyvä elokuva liian halpaan hintaan

vihdoinkin mulle roskis huoneeseen



ONKO OSTOSPOSTAUKSET IHAN TYHMIÄ VAI TAHDOTTEKO NÄITÄ JATKOSSA?

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Coming soon

Video englanniksi, jonka takia tarviin apua teiltä siellä ruudun toisella puolella.

MIKÄ AIHE MIELESTÄSI OLISI SOPIVA?

maanantai 4. marraskuuta 2013

kuulumisia



Kuvat on niin sekalaisessa järjestyksessä, kun vaan voi olla, mutta blogger ei mun anna niitä siirtää ja yritän saada teille hiukan kuulumisia ulos.







Yllä olevat kuvat on lauantai illalta, kun olin haunted hay ride - juhlissa parin kaverin kanssa. Syötiin siellä ja lämmiteltiin ison kokon vieressä ennenkuin oli aika mennä heinäkärryn kyytiin ja lähteä kohti pimeää metsää. Alla on videota kyseisestä ajelusta. Video on aika pimeä, mutta yrittäkää jotain selvää saada.










Sitten palataankin perjantaihin eli mennään vähän väärässä järjestyksessä päivie kanssa, mutta ei anneta sen haitata. Perjantaina oli early release eli päästiin koulusta yhdeltä ja menin bussin kanssa mun host äidin äidin luokse, kun hänen piti olla töissä kolmeen saakka. Joskus neljän aikaa lähdettiin naapurikaupunkiin eli Dentoniin ja käytiin kirjakaupassa ja jäätelöllä. M&M jäätelö on vaan jotain niin hyvää <3 Ja sitten joskus puol seiskan aikaa mun host vanhemmat pudotti mut sushi ravintolalla, jossa Lacey odotti mua ja mentiin syömään sushia. Ennen en ainakaan omasta mielestäni ole sushia syönyt, mutta se ei ollut lainkaan niin pahaa, kun sen kuvittelin olevan. Ehkä jopa sushista tuli mun uusi lemppariruoka, yummy. Ainut ongelma oli noide hiton keppien käyttö! Ei niitä voi kukaan osata käyttää, herttinen sentää!




Sitten mennään vielä yksi päivä taaksepäin eli torstaihin jolloin oli Halloween. Halloween on täällä kolmanneksi suurin juhla ja myöskin mun ikäiset kiertää karkki vai kepponen kierroksella. Me kierrettiin tää meidän lähi naapurusto vain kun ei noin pienten lasten kanssa jaksa hullukaan kävellä pitkään pimeässä, kun ne juoksentelee pisin pitkin. Mun saalis muodostui aika isoksi ja riittää karkkia varmaan hetkeksi!




Nyt mennään sitten taas takaisin oikeaan aikaan eli sunnuntaihin jolloin oltiin  jonkun synttäreillä. En millään saa päähän, että kenen ne oli, muutakun, että sankarin nimi oli Aaron :D Kaikki oli jälleen niin isoa, että! Ja päivällä mentiin kaupassa käymään sekä syötiin ulkona Panera nimisessä ravintolassa. Aina yhtä hyvää ruokaa <3 ps. alla olevassa kuvassa uusi farkkuliivi, jonka tarjoushaukka löysi ja hintaa jäi vain 9 dollaria!!











Huh, kun tuli taas paljon kuvia ja asiaa. Pointsil sille, joka jaksoi lukea ja katsoa kaikki.

MILTÄ KUULOSTAISI FAKTAPOSTAUS MINUSTA TAI MYDAY?

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Vastaukset kysymyksiin

Roopen vlogi

KAIPAATKO VIELÄ VASTAUSTA TAI TARKENNUSTA KYSYMYKSEEN?

lauantai 2. marraskuuta 2013

Heippatirallaa

Hengissä ollaan, kiirusta joka suuntaan! Yritin tänään ladata YouTuben teille vastausvideon, mutta YouTube keskeytti sen, joten saatte odotella vielä ainakin päivän verran sillä haunted house I'm coming! 

torstai 31. lokakuuta 2013

Pidänkö yhteyttä?

Multa kysytään koulussa edelleen tosi paljon, että pidänkö yhteyttä kavereihin ja sukulaisiin, jotka asuvat Suomessa.

Suurimpaa osaan kavereista en pidä minkäänlaista yhteyttä, ainoastaan instagrammin kautta seuraaan heidän elämää ja he mun, mutta sitten mulla on kolme kaveria, joihin pidän enemmän tai vähemmän yhteyttä. Nää kolme kaveria on vähän niinkun mun oikea käsi Suomessa ja ehkä siksi pidänki heihin yhteyttä. Whatsapp- sovelluksella tai Kik messenger- sovelluksen avulla, sillä ne on täysin ilmaisia ainakin iphoneen. Kyseiset sovellukset vaatii vain netin ja kyllähän WI-FI on joka paikassa.

Ainoat edes vähän siedettävät kuvat kaikista… Ronja,Ida & Anna ♥
No kuinka usein pidän yhteyttä heihin? No tää vaihtelee tosi paljon. Välillä päivittäin ja välillä saattaa tulla viikon tai jopa kahdenkin tauko ettei olla keskusteltu, mutta silti juttu lentää samalla tavalla ;)

Ystävä on hän, joka työntää sinut matkaan kun epäröit, luottaa kun et itse luota. Ystävä on hän, joka näkee, mihin pystyt, haastaa hyviin muutoksiin ja auttaa tunnistamaan oman tiesi. Ystävä on hän, joka kysyy oikeita kysymyksiä, jotka ohjaavat eteenpäin, kun pelkäät menettäneesi suunnan. Ystävä on hän, joka toivoo sinulle vain parasta, uskoo unelmiisi ja antaa siivet lentää niitä kohti.

Entäpä sukulaiset? Äitiin ja isään oon nyt pitänyt tän muutto jutun takia päivittäin yhteyttä Whatsapp- sovelluksella tai sitten Skypellä, muta nyt, kun alkaa rauhtottumaan muuttohässäkkä ja elämä alkaa taas tasoittumaan niin harventuu yhteydenpito varmaan siihen kerta pari viikkossa/kahdessa viikossa. Muihin sukulaisiin pidän ehkä kerran kuussa/kahdessa skypen avulla. Aina silloin, kun vanhemmat ottaa tietokoneen mukaan esimerkiksi mummun luokse niin saatetaan skypettää. Onneksi kaikki pysyy edes jotenkin kärryillä mun elämästä tämän blogin avulla.

Veljen kanssa olen tainnut tasan kerran ollut tekemisissä. Kerran näin sen skypessä, kun se käveli ohi siellä kotona, mutta kerran facebookissa sen kansas juttelin. Eihän nyt isoveli systerin kanssa tahdo jutella :D 

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Mitä mä ikävöin Suomesta?

En tiiä miksi oon koko ajan ihan hirveen väsynyt, että meinaann nukahtaa ruokapöytäänkin eikä oikein jaksa edes rappusia kävellä vaikka nukun yössä kahdeksan tai välillä jopa yhdeksän tuntia. Ehkä se on vaan tää syksy, jolloin on synkkää ja sataa paljon, mutta kuitekin tässä nyt melko paljon pyydetty postaus, jossa valaisen hieman asioita, joita kaipaan edes vähän.  ps. muistakaa edelleen kysyä


KAVERIT
Kuva otettu kesällä 2013 ollessani Ruotsissa viikon Annan kanssa.
Tää on ehdottomasti yksi asia, jota kaipaan Suomesta. Mulla on täällä pari kaveria, mutta en mä kykene heidän kanssaan aivan samallailla keskustelemaan, kun suomalaisteni kavereiden kanssa, koska kieli on pieni muuri edessä sekä amerikkailaisilla on kuitenkin niin erillainen huumorintaju kuin suomalaisilla. Kskustelun aiheet on hyvä esimerkki minkä takia keskustelu voi olla aika vaikeaa, kun ei täällä ole päässyt näihin ns. sisäpiirin juttuihin käsiksi vielä ainakaan samalla tavalla kuin suomalaisten kaverien kanssa.

KISSA

Mun yökamu, ehdoton asia, jota ikävöin ♥ Ikävöin sitä ärsyttävää maukunaa, josta ei pääse koskaan eroon. Lämmintä kaveria, joka nukkuu sun vieressä ja syö sun hiuksia ja nuolee sun naamaa. 

PERHE


Tää on satavarma asia, jota jokainen vaihtari ikävöi edes hiukan vuoden aikana. Mulla sujui alkuun ekat viikot tosi hyvin eikä ollut mitään ongelmaa koti-ikävän kanssa, mutta mä sain kovan koti-ikävä puuskan juuri ennen kun vaihdoin perhettä. Jonka takia mulla oli noin viikon verran tosi vaikeaa ja meinasin koulussakin ruveta itkemään, mutta nyt on onneksi kaikki hyvin eikä tee enää mieli pakata kamat ja lähteä kotiin. Veikkaa kyllä, että joulu tulee olemaan aika vaikea, kun itse olen niin jouluihminen ja tottunut olemaan perheen kesken ja nyt olenkin maailman toisella puolella ja joulu on vielä päivän "myöhässä".

ESTERATSASTUS

Esteratsastus on aina ollut mulle se"juttu" ja olen aina jotenkin osannut purkaa energiaani siinä asiassa ja nyt täällä se ei ole ollut mahdollista, tai mahdollista se varmaan olisi kun etsisi käsiinsä tallin, kun kyllä täälläkin hypätään, mutta en tiedä kannattaako täällä ottaa mitään viikkotuntia, että kannattaisko lyödä ratsastus vain jäihin täksi vuodeksi.

TALVI JA KYLMYYS


Niin hassua se on, kun sanoa, että kaipaa kylmää ja talvea jo sekä tuttua Suomen kylmää syksyä. Täällä on koko ajan edes hieman lämmin, ei olla menty vielä kertaakaan alle 15 asteen, vaikak tuntuu sekin tuntuu kylmältä, kun oli tottunut siihen 30 asteeseen, mutta silti. Se on vaan niin ihanaa pukeutua lämpimiin vaatteisiin ja juoda kuumaa kaakaota katsoen hyvää leffaa peiton alla ♥

RUOKA
Tykkään kyllä amerikkailaisestakin ruuasta, mutta ei täältä silti saa niinkään terveellistä ruokaa mihin olin jo itse tottunut. Jopa salaatissa on aika paljon rasvaa..

SAUNA

Tää on yks iso asia, jota ikävöin. Lihakset rentoutuu saunassa ja varsinkin täällä, kun liikkatunnit on rankkoja ja joulun jälkeen liityn yleisurheilijoihin (mua pyydettiin liittymään niiden joukkueeseen pitkän matkan tai lyhyen matkan juoksina, en tiiä vielä minkä otan) sekä softbollia, joka tulee varmaan olemaan myöskin aika raskasta. Onneksi lyötyy sentään kylpyamme.

JOS SINÄ OLISIT VAIHTO-OPPILAS TAI JOS OLET OLLUT VAIHTO-OPPILAANA NIIN MITÄ IKÄVÖISIT/IKÄVÖIT?