sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Ketuttaa kuin pientä oravaa



Siis suoraan sanottuna voisin päästä nyt parit kirosanat ulos. Tänään uhrasin aikaani ja lähdettiin Grapevineen. Tarkoituksena mulla oli etsiä Prom-mekko. Ei mennyt niinkuin olin suunnitellut. Kokeilin valehtelematta yli kolmeakymmentä mekkoa, mutta jokainen oli epäsopiva rintojeni kohdalta. Pidän kuitenkin budjettini alle 150$, joten valinnanvaraa ei paljoa enää ole. Just nyt tuntuu siltä, että skippaan koko bileet. Mulla ei kuitenkaan ole aikaa kuin vajaat kaksi kuukautta.Kauhea stressi. Tahdon sen mekon kuitenkin olevan edes hieman samantyylinen kui muilla. Joten nyt mulla on kauhea kiire kouluasioiden kanssa. Joten ketuttaa, että hukkasin aikaani siellä. Hyvästi yöunet, mutta nukkukaa te hyvin!


lauantai 15. helmikuuta 2014

Valentine's day



Ystävänpäivä takana, jonka tänävuonna vietin yksin.. Ainkin oli aikaa tehdä rästitehtäviä sekä hoitaa suomiasioita kuntoon. Kuvasin myös alla olevan videon eilen. Oli varmaankin jo kuudes kerta, kun sitä kuvasin. Aina on vain jotakin tullut etten ole pitänyt siitä. Nytkään en kyllä pidä. Mielestäni näytän videossa ihan hirveen lihavalta. Ainakin poskista. Video on ollut vain liikaa myöhässä joten päätin sen nyt julkaista. Alunperin mun oli tarkoitus julkaista tää postaus jo eilen. Tuli pari mutkaa matkaa ja sairastuin jotenkin äkillisesti. Siinä kymmenen aikaa, kun video oli melkein ladannut alkoi tulla huono olo. Istuskelin pytyn vieressä sitten parisen tuntia jos tulee ylös, mutta ei tullut. Sen sijaan mua alkoi huimata tosi paljon ja mun pää oli tulikuuma, mutta muu vartalo oli totaallisen jäässä. Käytävällä makailin reilu tunnin verran. Vahvistuttua edes hieman ryömin erittäin vaivalloisesti sänkyyn. Unta en kyllä montaa tuntia saanut, mutta nukuinpa kuitenkin! Nyt kuitenkin pidemmittä puheitta videon pariin.



Nyt mulla onkin jo kiire, jotta kerkeän lenkille ja suihkuun ennen kuin menen lapsenvahdiksi kaverini kanssa. Viettäkäähän hauska, mutta turvallinen viikonloppu!

tiistai 11. helmikuuta 2014

Ei vuodet kulu ne kuluttaa, ei huolet huku ne hukuttaa






Yksi lumipäivä lisää. Kymmeniä uusia turhia kuvia. Ahkeraa siivousta. Muistelua vanhan musiikin.

Noista oli mun päivä tehty. Lisäksi kyllä tuntien yritys kuvata videota teille. Mulla on edelleen ne vastaukset odottamassa kysymyksiin. Kamerassa kuva näyttää ihan ok:lle, mutta  tietokoneella ne avatessa joudun painamaan välittömästi delete- nappia. Ehkä yritän viikonloppuna uudelleen. Jos onnistun jostain repimään aikaa sille.

Onneksi kohta alkaa spring break. Me suuntamme joko Austinin lähelle mökkeilemään tai sitten vuorille. Jokatapauksessa uskon siitä tulevan mahtavaa. Rentouttavaa ainakin. Paitsi jos lapset päättävät olla yli energisia... Spring breakin jälkeen mulla värähtää mittariin  18-vuotta. Hetkonen, mihin ne kolme vuotta katosi. Juuri mä vasta sain mopoautoni. Juuri mä tännekin vasta lähin. Kohta olenkin kotona jo. Minne aika katoaa.

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

ihan huippu viikonloppu [videopostaus]

EDIT: VIDEO ON LISÄTTY NYT



Viikonlopun saldona paljon nauramista, univelkaa sekä kipeät vatsalihakset. Mua instagramissa seuranneet tietävätkin tai ainakin arvaavat, että vietin kokonaisen viikonlopun ystäväni, Makennan kanssa. Suuntasin Makennan luokse heti koulusta tultuani. Lähdimme perjantai iltana noin tunnin päähän katsomaan Makennan poikaystävän viimeistä koripallopeliä, jonka he valitettavasti hävisivät. Pelin jälkeen mä pääsin ensimmäistä kertaa syömään TacoCasa nimiseen pikaruokalaan. Suunniltelmasta poiketen en viettänytkään yötä kotona vaan jatkoin matkaa takaisin Makennan luokse. Lauantaina, kun vihdoin saimme itsemme ylös kahdentoista jälkeen suuntasimme Fort Worthiin. Mentiin uudelleen kyseiseen Stock Show & Rodeoon. Olin kyseisessä paikassa jo kaksi viikkoa sitten, mutta Makenna perheineen ei ollut sielä vielä käynyt ja meidän kaveritkin pyysi meitä sinne viettämään aikaa, joten päätin mukaan lähteä.


Pitkän päivän jälkeen majotuimme meille viettämään yötä. Saatinkiin yön pikkutunneilla ajatukseksi kuvata video teitä varten. Kellon tikittäessä lähempänä kolmea aamulla alkoi meidän jutut olemaan erittäin väsyineitä ja mun puhekin kuulostaa videolta kuulosteltuna erittäin epäselvältä. Huomaan silti, että kielitaitoni on kehittynyt. Vaikka en olekaan yhtään tyytyväinen kielitaitooni. Mielestäni se vain kuulostaa erittäin hirveällä. Sanat eivät tule ulos mun suustani niinkuin niiden kuuluisi. Koittakaapas sanoa ääneen ridiculous. Vaikka sitä mulle tavutettiin niin monta kertaa, niin en sitä silti nopeasti sanottuna osannut sanoa. Tavuttaminen ei tuottanut mulle mitään ongelmia. Tästä otettiinkin mulle uusi haaste.




Sunnuntaina otettiin kauppakeskus. Tarkoituksena löytää mulle aluesvaatteita sekä katsella prom-mekkoja ja ehkäpä jopa ostaa. Mission failed. Alusvaatteita eikä mekkoa löytynyt. Vaikka etsittiin tunteja. Turhautuneena palattiin kotiin. Surkuteltuamme parin tunnin verran Makennan äiti tuli hänet hakemaan kotiin.. Itse lähdin melkein samantien lenkille juoksemaan turhautumista pois. Kuitenkin kotiin päästyäni huuleni nousivat ylöspäin, kun sain kuulla tuloksia kisoista. High school tiimi otti IEA- kisoista (jos haluat tietää enemmän ja ymmärrät englantia. Klikkaa tästä. Lyhennettynä kisaajat eivät ratsasta omilla hevosilla vaan toisten) voiton kotiin sekä middle school toisen sijan! Aivan mahtavaa.


Yritin kiinnittää huomiota lauseisiin ja oikein kirjoitukseen. Miltä näyttää? Aina voi tietysti kertoa, että miten se olisi parempi kirjoittaa.

torstai 6. helmikuuta 2014

Tyhjä otsikko



Me ollaan edelleen kylmyyden valloittamana, mutta se ei ole mun intoa urheiluun laskenut ollenkaan. Olen vain pukenut itseni eskimon näköiseksi sekä lähtenyt pihalle karaamaan. Ja löysin vielä aivan mahtavan sovelluksen puhelimeeni, jolla saan seurattua mun kalorien kulutusta ja kuinka paljon kaloreita tungen vartalooni ja toivon sen todellakin auttavan ja toimivan niinkuin se väittää ja olisin pari kiloa pienempi ennen kevätlomaa, ainakin tuntuu paljon kevyemmältä jo. Tottakai voi johtua ihan siitäkin, että tunnen itseni paljon energisemmaksi aina lenkin jälkeen, tai sitten kunnon salirääkin jälkeen. Pakko vielä iloita siitäkin, että nostin vihdoin mun ennätykseni salilla, kun tähän saakka aina en ole uskaltanut lähteä mukavuusalueen ulkopuolelle, koska olen pelännyt polveni pettävän, mutta tänään sen todistin, ettei se vielä tosta painosta kaadu, pikku hiljaa!


Jos ei nyt liian positiiviseksi tämä postaus mene, niin mua alkoi tänään ihan hirveästi ärsyttämään mun nämä kaksi etuhammasta, jotka ala-asteella halkesivat ja aina hammaslääkärit ovat sanoneet, että korjataan ne sitten ensi kerralla, mutta mitään ei ole tapahtunut. Noh, tänään yritin kuvata videolla tosi pitkästä aikaa mun ostoksia, mutta en halunnut sitä versiota julkaista sillä mun hampaani näkyivät ja näytin aivan oravalta, ja tämä saa mut aivan raivon valtaan, kun mä olen sellainen ihminen, joka rakastaa hymyilemistä ja nauramista, mutta näiden mun kamalien etuhampaiden kanssa joudun pidättelemään hymyäni, jonka takia en ole nettiin yhtäkään hymykuvaa eläessäni laittanut, tai ainakaan mä en muista, joten tää hammasasia on toinen asia, jonka tulen satavarmasti korjaamaan aivan heti Suomeen saavuttuani, tai ainakin heti autokortin saatuani!

Nyt painun pehkuihin vatsalihastreenin jälkene ja yritän uudelleen huomenna kuvata videota, jos onnistuisin saamaan siitä julkaisukelpoisin ja ainiin pidensi tämän postauksen aikaa, sillä tahtoisin hieman enemmän blogeja kyseiseen postaukseen, sekä tietysti kysymyksiäkin, jotta saadaan kunnon postaus aikaan!





keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Let the rain was away all the pain of yesterday

Tiiättekö sen tunteen, kun ootte surullisia, mutta saatte aikaan silti muutamia ilonpilkkuja? Mulla oli just toi olo eilen. Mulla oli koulussa jotenkin hirveen masentunut fiilis ja en olis halunnut tehdä mitään, olisin vaan halunnut kotiin nukkumaan, mutta illalla kunnon salitreeni sai mut paremmalle tuulelle ja nyt tänään mulla on sama fiilis, jotenkin tyhjä olo.


Ja niinkuin monet multa kysyvät, onko mulla ikävä? - Ei, ei ole. Niinkuin varmasti jokaisella vaihto-oppilaalla on sama tunne joka päivä, mutta se saattaa kestää vain minuutin tai enemmän tai vähemmän tai ei sitä tunnetta edes huomaa, niinkuin mulla usein on, en edes huomaa tunnetta, kun se menee nopeasti ohitse enkä edes huomaa moista ilkeää tunnetta, mutta näin kylmän päivän tullen jollon kaikki lukkiutuvat sisällä horrokseen aina koulupäivien jälkeen sulle jää hyvinkin paljon mietittävää, jota et välttämättä halua edes miettiä tai sitten on nimenomaa päinvastaisesti ja haluat miettiä näitä iloisia asioita.


Ylläoleva teksti on kirjoitettu jo aamulla ennen kouluun lähtöä, kun heräsin aamulla liian aikaisin enkä saanut enää unta, jonka johdostai sainkin tämän pahan olon aikaan, kun olin niin väsynyt. Edelleen vietetään kylmiä päiviä ja huomenna on tarkoitus sataa vettä, joten tallille en tule pääsemään, kun vasta ensi viikon loppupuolella, joka tuo mulle stressiä, kun on kisat tulossa enkä ole kerinnyt edes treenaamaan, mutta olen tehnyt vatsalihaksia ja käynyt lenkillä sitten senkin edestä, jotta saisin ehkäpä edes yhden tai kaksia kiloa pois pelkästään kuntoilemalla, kun ei mulla ruokavalioon ole niin paljon vaikuttamista, että sen avulla saisin painon putoamaan, mutta teen kaiken nyt ihan rauhassa ja lähinnä hiljalleen, joten paino putoaa jos on pudotakseen.

Jälleen kerran saitte erittäin sekavan postauksen, mutta en halunnut aamulla postausta julkaista, jossa on pelkästään surullista asiaa, kun tiesin, että varmasti vain lukisin postausta uudelleen ja uudelleen koulussa, jolloin saisin itselleni vain pahan olon aikaan, mutta halusin silti jättää tekstin pätkät tänne joukkoon, sillä haluan kuitenkin tuoda realistisen kuvan siitä, että millaista on olla vaihto-oppilas.

MUISTAKAAHAN LINKITTÄÄ SEKÄ KYSYÄ KYSYMYKSIÄ TÄSSÄ POSTAUKSESSA, JOTTA SAADAAN POSTAUS AIKAISEKSI!

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

WEEKEND



Sunnuntaita eletään taas ja meillä tuleekin lunta taas, joten mitä luultavemmin meillä ei edes ole koulua huomenna. No takaisin viikonlopun kuluun. Launtain oli vika ratsastus nyt hetkeen, joten me yritettiin ratsastaa niin monta hevosta, kuin vain kerittiin ja jaksettiin. (Lunta tulee joten on ainakin kahden viikon tauko, ellei lasketa ehkä kerta viikkoon maneesilla ratsastusta.) Mä sain mun omani valmiiksi siinä viiden pintaan ja mähän menin talille jo kahdeltatoista, mutta en pystynyt jäämään pidempään sillä mentiin mun ystäväni, Makennan kanssa kaupunkiin, kun sen oli tarkoitus ottaa napakoru ja mun kolmas korvareikä oikeaan korvaan, mutta mä jänistin tilanteesta, joten vain olin vain Makennan tukena siellä ja ottamassa parit kuvat sille muistoksi ja mä ehkä otan kolmannen korvareiän sitten jossain vaiheessa, jos uskallan.


Tänään sitten kotiin tullessa mulle oli tullut paketti Amazonilta, josta tilasin pari meikkituotetta, joista olen kuullut ihan hirveästi kehuja ja toivon niiden nyt auttavan mun meikkaamisen suhteen.


Mustassa purkissa löytyy meikinkiinnistys ainetta, kun mulla meikki lähtee aina niin nopeasti leuasta sekä nenä alueelta, niin toivon, että saan meikin nyt pysymään koko koulupäivän ajan ilman, että joudun sitä korjailemaan. Ja sitten tuossa sinisessä tuubissa löytyy luomivärin pidikettä, tai millä nimellä sitä nyt kutsuisikaan, mutta sitä laitetaan siis luomelle ennen luomivärin laittoa, joten nyt on luomille tuplapitäjät, niin pitäisi pysyä! ONKO JOLLAIN MUULLA NÄISTÄ KOKEMUSTA?