No matter how far we go

Juttelin bussissa tänään Shelbyn kanssa ja se kysyikin multa, että mikä on suurin eroavaisuus Suomen ja Amerikan välillä ja aloin itsekin tätä pohtimaan sekä jakamaan mielipiteitä minkälaisia eroja on näiden kahden maan välillä.

• Ihmiset ovat täällä mukavia, voisin jopa väittää, että mukavempia kuin Suomessa ja sillä meinaan sitä, että anteeksi pyydellään lähes koko ajan, ovi avataan sinulla varsinkin jos olet mies niin sinun tulee avata ovi tai sitten sut luokitellaan todella töykeäksi ihmisesksi myös opettajia teitillään esim Ms tai Mrs. Voisitteko kuvitella, että jos Suomessa vahingossa joku osuu suhun repullaan niin pyytää anteeksi? Myöskin täällä on todella tärkeää sanoa huomenta,kiitos ja hei.
• Lämpötila oli täällä ehkä suurin shokki mulle. Sinä päivänä, kun astuin ulos lentokentältä Dallasiin olin lähes tulkoon kuolla kuumuuteen. Sinä päivänä oli lämpöä 47 celsiusta ja perhe sanoikin, että saavuin juuri pahimpaan aikaan sillä sinä päivänä rikottiin lämpöennätys.. Nyt alkaa viilenemään jo ja ensi viikoksi on luvattu vain 28-30 celsiusta, yay. 
• Koulussa meillä on ns. koulupuvut tai siis dress code, joka on aika erikoista sillä enhän mä ole sellaiseen tottunut Suomessa. Ja jos joku vielä sanoo, että Suomen kouluissa on kylmä luokissa niin ette ole ikinä ollut Jenkkien koulussa. Voi hyvä luoja, joudun ottamaan ihan takin joka päivä mukaan kouluun.
• Liikuntatunnit on täällä tosi rankkoja. On hieman eri meininki kuin Suomessa. Täällä rehkitään niin, että hiki valuu ja jos yksi lintsaa niin kaikki joutuu siitä kärsimään.
• Niinkuin kaikki varmaan arvaakin, että kieli oli suuri muutos. Kukaan ei ymmärrä mun äidinkieltäni ja joudun opettelemaan toista kieltä, mutta tää ei ole ollut vaikeaa. Mä jopa jo ajattelen asiat englanniksi, outoa. Hevosille sekä koirille puhun englanniksi, tainnut mennä pää sekaisin.

 Nyt ehkä herääkin kysymys, mikä se suurin eroavaisuus on nöiden kahden välillä? Pakko myöntää, että itse en osaa asiaa teille kertoa. Kokonaisuutena tämä muutos oli vain niin suuri ja on edelleen. Eilen illalla istuin keittiössä ja katsoin, kun hevoset laidunsi ja koira istui aidan nurkalla aloin miettimään, että olenko todella täällä. Melkein jopa aloin nipistelemään itseäni, jotta saisin asiaan varmuuden. Olen ollut reissun päällä kohta viisi viikkoa ja ei kyllä tunnu siltä. Juuri mähän tänne vasta tulin? Mulla alkaa rutiinit muodostua, että mitä teen päivällä ja mitä illalla sekä kieli alkaa olla jo helpompaa. Totta kai jotain sanoja on edelleen mitä joudun kääntämään. Koulussa ymmärrän paljon enemmän jo mitä ensimmäisellä viikolla, vaikeaa edelleen on. Niin monia tuntemattomia sanoja tulee edelleen vastaan. Opettajat alkavat ymmärtämään etteivät voi vaatia multa samoja asioita tai ainakaan samassa ajassa.

"Just keep going, everything will be just fine"