Tummukaa varjot vain, muistot loistaa

Päivä on ollut ihan huikee jo tähän mennessä. Aamulla jo heräsin virkeänä, mikä on oikeasti tosi harvinaista. Ainut miinus ehkä tässä päivässä on ollut lämpötila kotona. Siellä lähes tulkoon hikoili, kun hostäiti unohti ottaa ajastuksen pois päältä ja sen takia lämpötila oli niin korkea..  Naaman pesun kautta menin keittämään itselleni kahvia sekä laittamaan aamupalan valmiiksi. Murot maistuivat ihmeellisesti paremmalta, kuin muina aamuina. Normaaliin tapaan Boss odotti mua oven takana ja tuli odottamaan mun kanssa tienreunaan bussia, mahtava koira ja tänään tuli myös meidän toinen ulkokoira Rockey tienreunaan. Molemmat oikein hakeutuivat mun kainalooni, että varmasti rapsutaisin heitä. Nuo kaksi koiraa piristää kyllä aamua aina!

Koulussa heti ekalla tunnillä meillä oli ns. vapaa tunti, kun kouluun tuotiin lisää kokkaustavaroita ja meidän luokan pojat kantoivat niitä luokkiin ja me saatiin sitten tehdä mitä halutaan kunhan pysytään luokassa. Aloin selailemaan netistä kuvia, jotka lisään sinne aina, kun otan uusia kuvia. Mietin, että kaipaanko kotiin ja totesin, että en. Mulla on edelleen muistot kaikista. Täällä aloitin uuden elämän, uudessa maailmassa. Ja pakko sanoa, että en ole katunut hetkeäkään, että lähdin vaihto-oppilaaksi. Multa kysytään aikalailla päivittäin, että ikävöinkö kotiin. Aikaisemmin en ole osannut tähän vastata, mutta tänään vasta tajusin, että oikeasti en edes kaipaa. Olen nyt jo ollut lähes viisi viikkoa täällä. Aika menee aivan liian nopeasti, oikeasti olen takaisin Suomessa ennenkuin tajuankaan. Ja jos täällä alan himmailemaan mun elämääni ja miettimään asioita, joita tein Suomessa, niin vuodesta ei tule niin upea. Minä, kun haluan muistaa tämän vuoden koko loppu elämäni ajan, siitä olen varma. Täällä kasvan sekä kehityn niin henkisesti kuin fyysisesti, niin hassulta, kun se kuulostaakin.

Täällä alkaa tuntua jo, että olisin jo perheenjäsen sekä kuin olisin asunut täällä aina vaikka samaan aikaan olo on, miten on voinut mennä viisi viikkoa, kun juuri mä lähdin Helsingin lentokentältä. 

Haluan tämän vuoden aikana unohtaa aivan kaiken mitä Suomessa on ja vuoden jälkeen voin aloittaa aivan puhtaalta pöydältä uudella itsevarmuudella. Mun itsevarmuus on tämän ajan aikana jo kasvanut niiin paljon etten osaa edes sanoin kuvailla asiaa. Oon aina ollut välillä itsevarma ja välillä hävennyt itseäni niin etten ole edes halunnut puhua. Alkuun mulla oli tuo jälkimmäinen tunne täälläkin, mutta nyt se on jo kadonnut kokonaan. Tiedän ettei mun tarvii hävetä itseäni - olen mikä olen ja sillä selvä. En halua esittää muuta kuin olen, jos joku ei musta pidä niin ei pidä sille en voi mitään.

Hannele ja kumppanit en mä silti teitä unohda älkää hätäilkö sitä ;)